TrustRank
Wiki
TrustRank on Googlen rankkaukseen, algoritmiin ja PageRank:iin liittyvä termi. TrustRank kertoo periaatteessa kuinka luotettava sivusto on. Tätähän ei PageRank kerro ja siksi TrustRank "keksittiin". PageRank kertoo vain kuinka monta sivua on linkittänyt sivustolle. Mitä enemmän viittaavia linkkejä sitä korkeampi PageRank arvo on.
TrustRankin sanotaan perustuvan siihen että määritellään ns siemensivuja manuaalisesti. Näistä luotettavista siemensivuilta tulevat linkit ovat hyvin arvokkaita. TrustRank arvo jakautuu sitten eteenpäin aivan samalla tavalla kuten PageRank, eli TrustRank arvo leviää siemensivuilta eteenpäin linkkien kautta sivulta toiselle. TrustRankin idea perustuu siihen että luotettava sivu harvoin linkittää esimerkiksi spammisivulle tai sivulle jolla ei ole suurta arvoa.
Mm dmoz.org:in ja Yahoon hakemistoja on veikattu siemensivuksi. Myös valtion ja eri järjestöjen sivut ovat mahdollisia siemensivuja luotettavuutensa takia. Suomen kohdalla on tuskin vielä päästy niin pitkälle että täällä oltaisiin määritelty siemensivuja, mutta TrustRank on kuitenkin levinnyt kotimaisille sivustoille ulkomaisten sivujen kautta.
Ulkopuoliset linkit
- Combating Web Spam with TrustRank
- TrustRank algo
- Link-based spam detection Yahoo! patenttihakemus joka käyttää Trustrank:iä.
