TNS Metrixin haastajaksi?

oindex - TNS Metrix

Viikko sitten tein uutisen uudesta ruotsalaisesta “mittauspalvelusta” ja heitin ideana ilmaan, että eikö kukaan voisi rakentaa vastaavanlaista kotimaista palvelua. Matti Hirvonen nappasi ideaan. Palvelu avataan lähiaikoina Betatestiin. Voit jo nyt ilmoittautua sähköpostilistalle ja saat tieota kun palvelu avataan. Käy ihmeessä vilkaisemassa Oindex:ia.


Oindex pähkinäkuoressa

- Tilastoista luodaan yhteenvetotilastoja, jotka kertovat esim. suomalaisten käyttämistä selaimista. Tilastoja voi tarkastella myös erikseen sivustotyyppeittäin, kuten esimerkiksi blogeista tai sosiaalisista nettipalveluista.

- Käyttäjät voivat itse päättää, mitä tietoa haluavat jakaa julkisessa listauksessa. Palveluun voi liittyä myös olematta mukana julkisessa listauksessa, jolloin osallistuu vain yhteenvetotilastointiin.

- Listauksessa voi verrata kävijämäärien nousua myös pitkällä aikavälillä, eli vertailukohdaksi voi ottaa esimerkiksi edellisen vuoden saman viikon, jolloin voidaan haivaita pitkän aikavälin kasvu. Tämän ominaisuuden hyöty tulee tietysti esiin vasta, kun palvelu on pyörinyt hieman pidempää.

- Listaukseen liittyminen on erittäin helppoa ja nopeaa.

Nyt vain levittämään tätä viestiä, että saadaan hieno ja hyödyllinen palvelu!

P.S. Se ruotsalainen vastine oli siis Sis-index.

Kommentoi

Hienoa Matti ja Nico!

Vaikuttaa kuningasidealta. Pitää liittää pari sivusto mukaan.

Hieno homma!

Hyvä hyvä! Odotan innolla valmistumista! :)

Samanlainen ilmainen Google Anayltics’iin perustuva palvelu löytyy myös Virosta: katsokaa metrix.ee. TNS Metrix on myös täällä markkinajohtaja, mutta sen hinnat ovat vähän liikaa monille.

löysin oindexin viime viikolla. ihan loistava juttu. lisään myös omat blogini sinne lähipäivinä.

Kirjoita kommentti

(required)

(required)