Googlen manuaaliset hakutulosten muokkaukset : Soittoäänet
Joulukuun alussa tapahtui Googlessa suuria muutoksia soittoäänet haulla. Kärkisijoilta putosi 40 sijaintia “miinukselle” mm nokiani.com, 2Kmediat soittoäänet, ramasa.net ja soittoaanet.org. Miksi? En valitettavasti osaa antaa vastausta eikä minulle ole Googlestakaan annettu lisätietoa asiasta. Olen ollut yhteydessä näiden sivustojen omistajiin ja haastatellut heitä. Kenelläkään ei ole hajuakaan miksi Google päätti rangaista heitä tällä tavalla. Pudotetut soittoääniä tarjoavat verkkopalvelut ovat asiallisia eikä niissä ole esimerkiksi rikottu Googlen webmaster sääntöjä. Sivustoilla ei myöskään ole mitään yhteistä joka voisi olla perustelu tällaiselle toimeenpiteelle.
Jos luulitte että Google on täällä vain meidän käyttäjien takia ja iloksi olette väärässä. Hakutulosten manipulointi tällä tavalla ei ainakaan ole sitä. Nyt soittoäänet haulla kärkisijoilla on suurimmaksi osaksi vain suuria brändejä kuten Jamba ja Zed jotka tarjoavat soittoääniä kuukausihinnoittelulla.
Mieleeni juolahti myös että onko kyse siitä että Google haluaa ajaa hakutuloksista pois sivustoja jotka toimivat sisällön jakelijoina eivätkä itse tuota kyseistä sisältöä (tässä tapauksessa soittoääniä). Googlehan on joskus avoimesti ilmoittanut että se haluaa ns välikädet pois. No tämä ei voi olla tapaus koska hakutulosten kärjestä löytyy vielä useita ns jakelijoita kuten plaza.fi ja soittoaania.net joka jakelevat Mobile Avenuen soittoääniä.
Onneksi www.fi, Yahoo ja msn vielä löytävät kyseiset sivut. Kuka siis on väärässä – Google vai muut?
P.S. Jos tällaisia manuaalisia pudotuksia tehdään olisi ehkä järkevää viestiä webmastereille miksi heidän sivuja on rangaistu. Google on aikaisemmin useita vuosia sitten tehnyt samanlaisia muokkauksia käsin tai algoritmin kautta josta on syntynyt niin suuri HALOO että muutokset on peruttu ja sivustot otettu takaisin indeksiin. Eli onneksi Googlekin osaa myöntää että se on väärässä
Aiheeseen liittyvät artikkelit:
- Lordi soittoäänet
- Googlen Policy-tiimin kysenalainen toiminta?
- soitto& auml;& auml;net tai soittoäänet?
- Google sandbox teoria
- Blogeista
Kommentoi
Olisikohan kyse siitä, että Google lakkautti supplemental indexin nyt joulukuussa ja otti kaikki siellä olleet sivut mukaan normaaleihin hakutuloksiin? Eli jos ne supplemental-sivut ovat nyt menneet mainitsemiesi sivustojen edelle.
Mainitsemillasi sivustoilla näyttäisi myös olevan maksettuja linkkejä/mainoksia ilman rel-nofollow’ta, joka aiheuttaa sen että Google merkkaa tuollaiset sivustot epäluotettaviksi ja pudottaa niitä reilusti hakutuloksissa (ainakin siinä tapauksessa jos sivustoilla on Page Ranking).
Ramasasta olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa. Ihme tosiaan jos se on saanut joskus olla hakutulosten kärjessä. Onhan sitä vähemmästäkin spämmäyksestä rangaistu, ja ihan syystä.
Ramasan osalta voidaan ehkä olettaa että kyse voisi olla on-page ylioptimoinnista ja "affiliate sivusto bannista".
Mitään maksettuja mainoksia en huomannut sivuilla. Ihan tavallisia ulkopuolisia linkkejä kyllä, mutta tämä ei pitäisi olla sama asia. Supplementalista ja sen vaikutuksista ei pitäisi olla vaikutusta tähän koska periaatteessa hakutulokset ovat samat, mutta ilman niitä pudotettuja sivuja.
Tuplakontenttiin en myöskään kallistuisi koska sitä on ihan samalla tavalla noilla nyt kärjessä olevilla sivuilla. Siis sivuja jotka ovat hyvin samanlaisia, mutta listaavat erityyppisiä soittoääniä ilman merkittävää tekstisisältöä.
Ja toinen asia joka viittaa johonkin filtteriin on se että tietyt noista sivuista rankkaavat vielä muilla sanoilla, mutta eivät soittoääni aiheisilla. Kaikki sivut myös putosivat aivan samalle tasolle (nyt noin – 40).
Näinköhän kyseessä on manuaalinen pudotus? Olen huomannut, että "affiliate-henkisillä" sivuilla on tapana ajoittain (viime aikoina alati kiihtyvää vauhtia) kadota ajasta ikuisuuteen niin vähäpätöisilläkin aloilla, että kenelläkään ei taatusti riitä intressiä näpelöidä kyseisiä tuloksia käsin.
Syy voisi manuaalisen pudotuksen ohella olla vaikkapa:
- Tuplakontentti
Osassa esimerkkisivustoista on roppakaupalla sivuja, jotka ovat käytännössä identtisiä keskenään.
- Ylioptimointi
Google ei viime aikoina ole pitänyt yliyrittämisestä on-page optimoinnin kanssa. Tyhmempikin filtteri ymmärtänee, että tämä description tuskin on merkki laatusivustosta: META NAME="Description" CONTENT="Polyfoniset soittoäänet Väritaustakuvat Taustakuvat Soitto äänet Soittoääni Soittoääniä1600 soittoäänet 6060 soittoäänet Aidot soittoäänet samsung Aidot soittoääni Aito soittoääni Aitoja soittoääniä Bond soittoääni Dna soittoäänet Elisa soittoäänet Elisa soittoääni Gsm soittoäänet Halvat soittoäänet Hauskat soittoäänet Heavy soittoäänet Hengelliset soittoäänet"
- Jokin muu syy
Fiksummat keksivät näitä varmasti vielä lisää.
Se kyllä on turhauttavaa, että syytä ei sen kummemmin kerrota. Olisihan se nyt mukavampi tehdä nettisivuja oikein, kun tietäisi mitä se "oikein" tarkoittaa…
Itsekkään en usko että supplementin muuttuminen suoraan vaikuttaisi kärjen tuloksiin, ehkä epäsuorasti backlinkkien osalta. Onko mitään taulukkoa backlink määristä ja kirjosta kärjen osalta? Tuommoisen kokoaminen ei lienee täysin mahdotonta, pelaajia hakusanalla ehkä alle 40..
Millä perusteella uudet tulokkaat siis ovat vääriä sijoituksien omaajia? Ikävää tietysti että oma saitti tippuu, mutta jos affiliate saitti korvautuu affiliate saitilla, niin ei varmaan loppukäyttäjää hirveästi hetkauta. Eikä kuukausihinnoittelukaan varmasti ole mikään peruste miksi jotain tulosta ei pitäisi löytyä kymmenen ekan joukosta. Itselläni muuten tulee kuudentena sininen.net joka on tyhjä domain ja otsikkona näkyy vain "Index of /" eli jos joku ei kärkeen kuulu niin tuo. Mutta ehkäpä tämä antaa toivoa että vielä tulee piakkoin korjauspyöräytys ranksien osalta.
Kyllä intressejä on manuaaliseen näpelöintiin pienissäkin suomenkielisissä nicheissä. Googlella on Irlannin toimistossa töissä suomalainen henkilö, joka pudottelee huvikseen sivujen sijoituksia, kateellisena webmastereille. Tehkää IP-haku 193.120.148.177 (selain Firefox 1.5.0.12, lisäksi affiliate-poliisi Firefox 2x) niin näette että sivunne tarkistettiin pari päivää ennen pudotusta. Olen menettänyt kymmeniä sivustoja tällä tavalla. Tarkistus Dublinista käsin ja pari päivää myöhemmin pudotus, joka on aina tasan 3 tai 6 sivua, myöhemmin sijoitus alkaa vaihdella tuolla välillä muttei koskaan palaa takaisin kärkeen.
Google on yhä enemmän manuaalisesti ylläpidettävä linkkihakemisto kuin automaattinen hakukone.
"Millä perusteella uudet tulokkaat siis ovat vääriä sijoituksien omaajia?" Uudet tulokkaat ovat pääsääntöisesti samoja joita on ollut ennenkin, mutta nyt ei siis enään ole niitä muita. Ja eihän ne sisällöltään mitenkään erityisesti toisistaan tai pudotetuista sivuista eroa – kaikki tarjoavat soittoääniä ja mobiiliviihdettä.
Minuakin vähän pelottaa että Googlen hakua muokkaa joku diktaattori Dublinissa
. Ihan senkin takia että jos tällä tyypilllä ei ole ihan selkeää käsitystä näistä asioista niin sattuu paljon väärin perustein tehtyjä muokkauksia. Tästä ei seuraa hyvää käyttäjille tai varsinkaan Googlen maineelle. Tällaiset asiat leviävät aika nopeasti yleiseen tietoon. Huomasin myös sen että ensin myös ramasa.net roikkui hakutuloksissa, mutta sen jälkeen kun joku täällä foorumilla mainitsi sivun se oli poissa seuraavana päivänä. Tämä on todella hälyttävää jos johtopäätöksenä ottaa sen että on näin helppoa pudottaa muiden sivuja hakutuloksissa.
Tällaisista pudotuksista joista ei löydy selkeää linjaa ja joista ei webmasterit saa lisätietoa siitä miksi sivut on rankaistu ovat ikäviä. Ehkä asiaa pitäisi viedä eteenpäin…
Googletin "google 30 filter" sanalla ja mm tämä linkki voi olla hyödyllistä lukemista:
http://www.ibrian.co.uk/18-...
Monen muun saitin ja keskustelun johtopäätökset ovat että kyse saattaa olla automatisoidusta filtteristä joka laukaistaan kun tietty määrä kriteereitä täyttyy. Tai että se laukaisee hälytyksen jonka jälkeen tehdään manuaalinen tarkastus. Kriteerit tässä tapauksessa mm:
- affiliate linkit
- Google AdSense
- Linkitys
- Tupla kontentti
- Liian samanlaiset titlet
Ja lopuksi arvokas neuvo
"If nothing helps, then the only way to get reincluded in Google is to get a new domain name."
Piti oikein tarkistaa (kun kaikki logit on clicktracksin takia tallessa). Ei löytynyt Paljastajan paljastamaa ip:tä tai Dubaita ainakaan kuukauden säteellä siitä, kun googgeli punaista korttia heilautti. Pitää verrata logeja kun ensi kerran joku sivusto lähtee.
—-
"Millä perusteella uudet tulokkaat siis ovat vääriä sijoituksien omaajia?"
Omassa tapauksessani (joka ei liity soittoääniin) lähti mm. Wikipedian toimittajille kelpaava tietolähde. Tilalle jäi millä tahansa mittarilla todella onnettomia bannerihirviöitä.
Pitää ilmeisesti tulevaisuudessa jättää uskomatta ne ikuiset "tuota laatusisältöä" kehotukset ja keskittyä viiden minuutin roskasivuihin.
—-
Satunnaisten kommenttien jälkeen itse asiaan, eli: Onko ehdotuksia siihen, miten sivuston saa takaisin rankkaamaan?
Omalta osaltani voin sanoa, että yhden rangaistun sivuston saatua todellisen A1-laatuluokan linkin se nousi lähes välittömästi takaisin omalle paikalleen kärkeen. Kolmen kuukauden jälkeen sakko alkoi ilman sen kummempia varoituksia taas purra, ja sivu putosi jonnekin unohdukseen.
Tämä tapahtumaketju on muuten yksi niistä syistä, joiden takia en usko manuaalisen sakkoon.
Ikävämpi homma jos rangaistuksesta selviämisen vaatimuksena on kerätä tasaisesti tuollaisia sivustoa hetkellisesti nostaneita linkkejä. Kyseessä oli sellainen "kerran elämässä" linkki, joita ei tosiaan kovin tiheään hankita varsinkaan Suomessa.
Oma sivustoni joutui aikoinaan tasaisen varmasti pudotetuksi Googlen indeksistä, palatakseen myöhemmin hiljalleen takaisin. Ensimmäisillä kerroilla pelästyin pahasti ja tein sisältöön sekä optimointiin muutoksia. Huomattuani tietyn syklin pudotuksissa (taisi olla kolmannen kerran jälkeen) olen antanut sivuston olla ihan sellaisenaan.
Mistä pudotukset aikoinaan johtuivat, siitä minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mutta tarinat jostain Dublinin pikkusielusta tuntuvat mahdollisilta. Saatatte uskoa että miltä tuntuu kun liikennemäärä tipahtaa 90% – sivustolla jonka ainoa tulonlähde on AdSense.
Omituisinta on että monia sivustolleni kohdistuvia linkkejä ei ole koskaan löytynyt Googlen indeksistä – mm. Helsingin kaupungin sivuilla olevia linkkejä tai dmoz.org tietokannassa olevia linkkejä. Vastavuoroisesti sieltä löytyy mm. webinfo.fi:n tai Eniron sivuilta löytyvät Googlen indeksiin perustuvat linkit – siis hakukone indeksoi hakukoneen tuloksia.
Edellä mainituista syistä on sangen harmillista että Suomessa Google on synonyymi hakukoneelle, vaikka esim. Yahoon indeki on monin paikoin parempi. Se MS:n kone on vain niin avuton ettei sitä voi edes laskea kilpailuun mukaan, mutta on vain niin onnetonta että Suomi on markkina-alueena niin pieni, ettei tänne yksikään asiallisen kokoinen yritys viitisi panostaa enempää kuin esim. Google tuon yhden henkilön Dubliniin.
Mielenkiintoinen keskustelu, varsinkin kun kukaan kirjoittajista ei nopealla vilkaisulla ilmoittaudu keskustelun kohteena olevien sivujen kanssa tekemisissä olevaksi.
Puuttumatta kyseisten sivujen sisältöön, mitään Googlen ohjeiden vastaista niissä ei voi olla (ja onko googlen ohjeet sitten aina oikeat julkiselle, muka puolueetomalle suurimmalle hakukoneelle), koska sivut kuitenkin indeksissä ovat, olen hyvin huolestunut siitä että hakukoneen puolesta voidaan estää oikeat hakutulokset. Esimerkki: Haen hakusanoilla "nokia soittoäänet nokiani.com". Tulos pelkkiä linkkilistojen osoitteita ym. vaikka jopa domainosoite on hakusanana ja sivun otsikkoteksti. Se ei voi olla oikein, oikein olisi poistaa silloin koko sivu indeksistä ja ilmoittaa sivun ylläpitäjälle mikä sivustossa on vikana. Kehitys on todella väärään suuntaan, kun katsoo mitä sitä jonkin mainitsemaa p:skaa kaikenlaisilla hakusanoilla tulee. Suuri määrä on esim. sivuja joissa on pelkkiä Googlen mainoksia, ei mitään asiaa, voiko joku väittää ne sivut ovat sisällöltään parempia kuin tässä yhteydessä mainitut sivut. Samoin kuin esim. sivu http://www.ilmainen.info/so... joka kyllä löytyy helpostikin monilla hakusanoilla. Tai jokin http://www.halvat.net/ sivusto, mitä sisältöä siellä on? Näitä sivustoja on netti täynnä ja lisää tulee enemmän kuin hakurobotit ehtii läpikäymään.
Siis, tarkennuksena vielä, minulla ei ole mitään tekemistä esim. tuon nokia.com sivuston kanssa.
Eräs itseni ylläpitämä sivusto poistettiin taannoin indeksistä siitä syystä että oli vahingossa jäänyt (jo vuosia vanha linkki) sivuston toiselle sivulle niin että siinä ei ollut selaimessa näkyvää linkkiä. Oli kuulemma piilolinkitystä tai jotain, tiesin että todellinen syys oli kun eräs kilpailija oli valittanut Googleen asiattomasta sivustosta piruuttaan, ja sieltä ei löytynyt muuta virhettä kuin tuo. Tosin silloin Google ilmoitti että mikä oli syynä indeksistä poistoon ja kun tuo linkki oli poistettu se sivusto palasi sinne aika nopeasti.
Kuinka suuri merkitys on sillä että joku valittaa sivustoista Googlelle?
Soittoäänet (ja vastaavat) on huono esimerkki koko hakukone keskustelusta, sillä niiden markkinointi on ollut vuosia täysin järjetöntä sähläystä, kaikki niitä mainostavat sivut voisi poistaa hakutuloksista. Suurempi ongelma minusta on se, että kun jotakin oikeaa asiaa hakee hakukoneelta, tulee kymmenittäin kärkeen sivuja jotka ovat jotakin keskentekoisia linkkilistoja, hakemistoja ja muita mainoksia sisältävää rääsää. Parhaassa tapauksessa löytyy sivustoja joissa on linkkejä sivustoon jossa on linkkejä sivustoon jne.
Vielä noista pudotuksista, sen alkupanija voisi löytyä ihan hyvin osoitteista jotka nyt ovat hakutuloksissa kärjessä sanalla "soittoäänet"
Toinen asia sitten on, miten vaikea on tehdä hakukone joka olisi tasapuolinen ja kaikki olisivat tyytyväisiä? Ei taida onnistua, ehkä kuitenkin parempi olisi hakukone joka ei itse saisi tulojaan mainoksista, mutta mistä sitten?
Mutta sitä mieltä ole, että Google on saanut jo liian suuren vallan hakukonemarkkinoilla, se ei enää ole hakukone, se on yritys joka hallitsee ja voi ohjailla ihmisten sekä yritysten elämää erittäin laajalla alueella.


Ainakin toi Ramasa on täyttä p*skaa ja keikkunut hakutulosten kärjessä sivuilla joilla ei ole mitään järkevää sisältöä. Ei taida olla ensimmäinen kerta kun se on tipahtanut hakutuloksissa, toivottavasti nyt vaan olisi pysyväluonteisempaa.