Google PR -päivitys?

Google PR

Oletteko huomanneet että Googlen PR-arvot ovat päivittyneet? Omalla saitilla josta valitin foorumilla että PR oli hävinnyt on saanut arvonsa takaisin ja vielä yhden pykälän parannuksella. Myös viime kuussa avaamani puhelimeni.fi on saanut PR-arvon.

Toisaalta miksi kytätä PR-arvoa jos sillä käytännössä ei juuri ole vaikutusta mihinkään?

Kommentoi

Yhdellä omista sivuistani näkyi tuplautuneen kaikkien muiden PR paitsi etusivun…

PR-arvo voi olla vähän "sekaisin" ensimmäiset päivät ja vasta muutaman päivän kuluttua tilanne selviää kunnolla.

"Toisaalta miksi kytätä PR-arvoa jos sillä käytännössä ei juuri ole vaikutusta mihinkään?"

Ilmeisesti en ole ihan ajan tasalla kun luulin tuon vaikuttavan kovinkin merkittävästi hakutulossijoituksiin, asia ei siis enää ole niin? Vai onko tuolla julkisella PR-arvolla eroa Googlen sisäiseen arvojärjestelmään?

Oman saittini PR-arvoa ei ole päivitykset hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, tainnut jo neljä-viisi vuotta olla lukittuna tuohon neljään. :(

Linkkejä tulee jatkuvasti lisää ja hakemistoihinkin lisäilen aina silloin tällöin, mutta ei ole ollut vaikutusta. Kävijämäärätkin on moninkertaistunut alkuajoista.

julkisella PR-arvolla on eroa Googlen sisäiseen arvojärjestelmään.

Esim uusi sivustoni puhelimeni.fi sai heti PR arvon neljä muutamalla linkillä. Sitten minulla on useita vuosia vanha sivu jolla on myös PR 4 ja linkkejä noin 40. Eli ei sano tuo arvo niin paljon.

Kirjoita kommentti

(required)

(required)