Case hakukoneoptimointi osa 3: Hakukoneoptimointia askel askeleelta
Jatketaan tilitoimistoni verkkosivujen hakukoneoptimointia. Tässä yhteydessä voisi mainita että juttelin tilitoimiston porukan kanssa ja päädyttiin siihen että myös sivuston ulkoasua muutetaan optimoinnin yhteydessä. Ja nyt kun tämä tuli puheeksi on syytä mainita yksi hyvin tärkeä sivuston muutoksiin ja hakukoneoptimointiin liitttyvä perusasia.
Hakukoneet seuraavat jokaista sivustolle tekemääsi muutosta. Tämän ja ulkopuolisten vaikuttajien (mm linkit sivustolle) avulla ne päättelevät mille sijalle sivustosi sijoitetaan hakutuloksissa.
Sääntö: Tee muutokset sivustollesi hallitusti ja suuret muutokset askel askeleelta. Muuten voit päätyä epäilyksen kohteeksi ja tuomiona voi esim olla ns Sanbox, eli hiekkalaatikko. Sanbox tarkoittaa käytännössä sitä että sivustosi ei tule sijoittumaan hakutuloksien kärkipaikoille seuraavan puolen vuoden aikana. Jos sinulla on ollut hyvä sijainti, se tulee ainakin väliaikaisesti putoamaan.
Miksi näin käy?
Sivustolla tapahtuvat suuret muutokset saavat hakukoneet tai ainakin Googlen hälytyskellot soimaan.
Google ajattelee: Mitä siellä sivustolla nyt puuhataan kun layout on muuttunut, sivuja on tullut sivustolle lisää 100 kappaletta sitten viime käynnin, sivuston sisältö ja aihe on kokonaan muuttunut, linkit sivustolle ovat lisääntyneet 300 % kuukaudessa jne.
Google analysoi ja tekee johtopäätöken: Oho! Aika paljon muutoksia sivustolla. Tarkistetaan vielä Whois tietokannasta jos sivuston omistajakin olisi vaihtunut. Yep sivustolla on vaihtunut omistaja ja uusi omistaja on näköjään avannut pornokaupan saitille (Googlehan huomasi muuttuneen sisällön). Linkkejä on myös ostettu toisilta sivuilta jotta oman sivuston PageRank nousisi ja sivusto sijoittuisi paremmin hakutuloksissa. Aj aj, näin ei saa tehdä sanon minä (Google). Lukekaa nyt se minun tekemäni webmaster guidelines. Jos ette noudata sääntöjäni minun on pakko antaa teille tuomio (get banned. Ehdottakaa parempaa käännöstä).
Google antaa tuomion: Tuomitsen sivuston X seitsemäksi kuukaudeksi hiekkalaatikkoon (Sanbox)!
Selvä. Lyhyt asia meni vähän pitkäksi. Pähkinäkuoressa, eli se mitä halusin tuoda esille, on että jokainen muutos sivustolle, oli se sitten leipätekstissä, layoutissa tai näkymättömissä sivuston koodissa, voi vaikuttaa sijoittumiseen hakukoneissa.
En siis voi taata että tilitoimistoni verkkosivut eivät joudu hiekkalaatikkon joksikin aikaa vaikka kyse on aivan tavallisesta sivujen ulkoasun muutoksesta. Google on viimeaikoina ollut erittäin herkkä näille muutoksille ja ehkäpä varmuuden vuoksi heittänyt sivustoja ns hiekkalaatikkon. Näin tapahtui mm eräälle minun ylläpitämälleni sivustolle elokuussa. Muutin layouttia ja lisäsin saitille blogin jonka tuloksena sivustoni joutui tarkemman syynin alle ja Sanboxiin. Tulos on liiketoiminnan kannalta aika epämukava tilanne. Sivustolla oli parhaina päivinä noin 10 000 eri kävijää ja nyt heitä on alle 1 000
.
Tämän yllämainitun takia ehdotan että teemme tilitoimisto Actiren sivustomuutokset ulkoasuun ja myös hakukoneoptimoinnin osalta askelittain. Enemmän tästä seuraavalla kerralla. Hei ja näkemiin
Luet osaa 3 hakukoneoptimointi artikkelisarjasta: miten optimoin yritykseni verkkosivut jotta ne löytyisivät paremmin hakukoneista. Tässä jutussa esimerkkinä toimii tilitoimisto. Lue koko artikkelisarja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit:


Kommentoi
Ei vielä kommentteja.
Kirjoita kommentti