Oletko kokeillut näitä hakukoneoptimoinnin työkaluja: SheerSEO | Clicky |

2,5 miljardilla eurolla netistä!

Tilastokeskus arvioi suomalaisten tekemien verkko-ostosten arvoksi vuonna 2006 noin 2,5 miljardia euroa. Taloustutkimuksen tuoreen Web & mobile tracking -tutkimuksen mukaan noin miljoona suomalaista teki menneenä syksynä verkko-ostoksia. Kukin näistä oli käyttänyt kuukauden aikana verkko-ostoksiin keskimäärin 205 euroa.


Verkkokaupoista ostetaan eniten matkalippuja ja hotelliöitä sekä vaatteita, musiikkia, kirjoja ja pääsylippuja. Soittoäänten lataus ei ole varsinaista verkkokaupassa ostamista, mutta sekin on iso business.

Suosituimpia ovat kotimaiset verkkokaupat. Ostoksista vain viidesosa suuntautuu ulkomaisiin verkkokauppoihin. Ja suurin osa nettikaupan asiakkaista on naisia. Naiset ostavat myös meikkejä ja muita kaunesutuotteita verkosta.

Eurooppalaiset ostivat tutkimuslaitos Forresterin arvion mukaan internetistä vuonna 2006 tavaroita ja palveluita yli sadalla miljardilla eurolla. Laitos ennustaa, että viidessä vuodessa summa nousee yli 260 miljardiin euroon.

Yhdysvalloissa verkkokauppa ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa 200 miljardin dollarin rajan. Luku perustuu sikäläisen kaupan järjestön NRF:n arvioon.

Lähde: Sain nämä tiedot s-postissa, mutta muistaakseni tästä on kirjoitettu Talouselämässä…

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

  1. Mainonta Suomessa 2006
  2. Verkkosivu 2200 eurolla
  3. Nettimainonta rokkaa!
  4. Verkkomainonta Suomessa 2006
  5. Verkkomainonta Suomessa ylitti 80 miljoonaa euroa vuonna 2006
Kommentoi

Itse ostan tietokoneet, ohjelmistot, pelit, musiikin ja elokuvat verkosta, mutta välillä tulee ostettua vaatteita, lakanoita, verhoja, petauspatja ja kaiken näköistä muuta kevyttä.

Rahaa menee keskimäärin 100 euroa kk, en osta joka kuukausi.

Suomessa ei ole yhtään laadukasta p, johon olisin itse tyytyväinen, paljon on kehittämistä saavutettavuudessa ja nopeudessa, mutta myös yksinkertaistamisessa, standardeista puhumattakaan.

Korjaan virheen, siis yhtään laadukasta verkkokauppaa ei ole suomessa, johon itse olisin tyytyväinen.

Kirjoita kommentti

(required)

(required)