Lähde mukaan projektiin

Yhteistyötä tarjolla.

Lähde mukaan projektiin

ViestiKirjoittaja Tomppa » Su Huhti 30, 2006 15:45

Eli haussa olisi 2-4 kinnostunutta henkilöä mukaan uuden palvelun suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon.

Yhden henkilöistä tulisi olla kykenevä ulkoasujen suunnitteluun. Yksi paikka taas on avoinna php & mysql taitoiselle henkilölle. kaksi muuta voisivat tulla mukaan pelkästään ylläpitoon, sillä suunnittelemani palvelu on liian työläs yhden miehen hoidettavaksi.

Palvelu tulee olemaan englanninkielisenä, eli kielitaitoa tarvitaan. Lisäksi palvelu ja sen avainsanat hakukoneissa ovat erittäin kilpailtuja maailmalla, joten osallistujilta toivotaan myös kohtuullista hakukoneoptimoinnin tuntemusta sekä taitoja linkityskampanjoihin.

Palkkaus tulee olemaan mukava osuus mainosnäytöistä ja niiden tuloista. Kaiken onnistuessa hyvin tulot tulevat varmasti korvaamaan vaivannäön ;)

Projekti vaatii päivittäistä osallistumista ja konsultointia toisten projektissa mukana olevien kanssa.

Halukkaiden hakemuksia otan vastaan täällä. Kerro kokemuksestasi webmasterina sekä suunnittelemasi tai ylläpitämäsi web-sivustot.
Käyttäjän avatar
Tomppa
 
Viestit: 471
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 16:20
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Harri » Su Huhti 30, 2006 18:59

Uskallatkos kertoa vähän tarkemmin, millaisesta projektista on kyse?
Harri
 
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Tammi 20, 2006 16:47
Paikkakunta: Kangasala

ViestiKirjoittaja nico » Ti Touko 02, 2006 11:05

Oletko Tomppa mukana tässä leikkimielisessä kilpailussa tuon sivuston kanssa? Meillä on kolmenkopla jo koossa ja tällä viikolla rekisteröimme domainin. Ei siis olla vielä aloitettu.

http://www.optimointi.com/foorumi/viewtopic.php?t=114

Kilpailua ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja ajatus on myös se että voitaisiin jakaa oppejamme ja kokemuksia projektin / kilpailun aikana.
Käyttäjän avatar
nico
Admin
 
Viestit: 1624
Liittynyt: To Maalis 02, 2006 23:24
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja nico » Ti Touko 02, 2006 12:06

P.S. Olisi ihan kiva tietää millainen saitti on kyseessä. Esim jos on blogi ja sisällöntuotantoa, mikä aihe jne. niin voisi helpommin ottaa kantaa.
Käyttäjän avatar
nico
Admin
 
Viestit: 1624
Liittynyt: To Maalis 02, 2006 23:24
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja smi » To Touko 04, 2006 8:31

Projekti kuulostaa mielenkiintoiselta, samalla myös salaperäiseltä. :?
smi
 
Viestit: 8
Liittynyt: Pe Huhti 14, 2006 12:08

ViestiKirjoittaja Tomppa » To Touko 04, 2006 16:45

Laittelen viikonlopun aikana sähköpostitse tietoja halukkaille
Käyttäjän avatar
Tomppa
 
Viestit: 471
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 16:20
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja nico » To Touko 04, 2006 17:18

Voiko laittaa myös tänne niin olisi muiden helpompi arvioida halukkuutta?
Käyttäjän avatar
nico
Admin
 
Viestit: 1624
Liittynyt: To Maalis 02, 2006 23:24
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tomppa » Pe Touko 05, 2006 3:12

No, jos ei sähköpostia ei ole valmis lähettämään, niin en luokittelisi kyseistä henkilöä kovin "halukkaaksi".

Projekti ja sen idea ei ole mitenkään uniikki luonteeltaan ja kuten sanottua, kilpailu sillä saralla on kovaa. Jokatapauksessa uskon, että kunnon tiimillä päästään myös tässäkin hyviin tuloksiin.
Käyttäjän avatar
Tomppa
 
Viestit: 471
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 16:20
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja nico » Pe Touko 05, 2006 9:09

Ok! Itse en kyllä voisi olla halukas ennen kun tiedän mistä on kysymys.
Käyttäjän avatar
nico
Admin
 
Viestit: 1624
Liittynyt: To Maalis 02, 2006 23:24
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja HPV » Ma Heinä 03, 2006 19:16

Missä vaiheessa ko. rojekti on? Voisin hyvinkin olla kiinnostunut.
HPV
 
Viestit: 114
Liittynyt: To Touko 04, 2006 19:48
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Bemmu » To Marras 02, 2006 23:44

Kerro nyt vähän mistä on kysymys. "Käynnistän verkkosivua" nyt voisi tarkoittaa ihan mitä tahansa kuun ja marsin väliltä, vaikea arvioida omaa kiinnostustasoaan :)
Bemmu
 
Viestit: 316
Liittynyt: To Loka 26, 2006 7:10


Paluu Yhteistyötä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa