Yhden henkilöistä tulisi olla kykenevä ulkoasujen suunnitteluun. Yksi paikka taas on avoinna php & mysql taitoiselle henkilölle. kaksi muuta voisivat tulla mukaan pelkästään ylläpitoon, sillä suunnittelemani palvelu on liian työläs yhden miehen hoidettavaksi.
Palvelu tulee olemaan englanninkielisenä, eli kielitaitoa tarvitaan. Lisäksi palvelu ja sen avainsanat hakukoneissa ovat erittäin kilpailtuja maailmalla, joten osallistujilta toivotaan myös kohtuullista hakukoneoptimoinnin tuntemusta sekä taitoja linkityskampanjoihin.
Palkkaus tulee olemaan mukava osuus mainosnäytöistä ja niiden tuloista. Kaiken onnistuessa hyvin tulot tulevat varmasti korvaamaan vaivannäön
Projekti vaatii päivittäistä osallistumista ja konsultointia toisten projektissa mukana olevien kanssa.
Halukkaiden hakemuksia otan vastaan täällä. Kerro kokemuksestasi webmasterina sekä suunnittelemasi tai ylläpitämäsi web-sivustot.


