Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

Keskustelua Googlen päivityksistä (update). Koska tulee seuraava?

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja JuhaS14 » Su Touko 24, 2009 13:49

lihavahko kirjoitti:"Relevanttilinkki vaan ei ole sellainen millä on massiivinen PR ja käsittelee samaa aihepiiriä"

Tällä palstalla voisi kirjoitella asioista, jotka pitävät paikkansa. Netissä on jo ihan tarpeeksi "ohjeita", joiden kanssa ihmiset vaan tuhlaavat aikaansa.

Esim. tuosta relevanttilinkkiydestä voisin sen sanoa että itselläni on yksikin englanninkielinnen sivusto, joka on aika korkeilla sijoilla ko. aihepiirin suosituilla hakutermeillä ja tämä sivusto on listattuna ainostaan pariin kymmeneen hakemistoon, jotka ovat keskittyneet ainoastaan tähän aiheeseen. Tämä on oikeastaan VÄÄRIN että sivusto on niin korkealla, sillä olen itse sivuston ilmoittanut noihin hakemistoihin. 8)


Onko kyseisillä termeillä sitten kilpailua? =) Kuten sanoin se linkkien määrä ei merkitse, vaan linkkilähteiden relevanttius. Esimerkiksi 3v ollut linkki mistä vaan alkaa vaikuttaa relevantilta linkiltä, vaikka joissain tapauksissa se voikin tuhota hakukonenäkyvyyden.
JuhaS14
 
Viestit: 1694
Liittynyt: Pe Syys 01, 2006 8:52
Paikkakunta: Stadi

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 14:23

JuhaS14 kirjoitti:Onko kyseisillä termeillä sitten kilpailua? =) Kuten sanoin se linkkien määrä ei merkitse, vaan linkkilähteiden relevanttius. Esimerkiksi 3v ollut linkki mistä vaan alkaa vaikuttaa relevantilta linkiltä, vaikka joissain tapauksissa se voikin tuhota hakukonenäkyvyyden.

Ihan pakko nyt kysyä yleisen selvyyden vuoksi, että puhutko sä Juha iäkkäistä linkeistä vai auktoriteettilinkeistä kun sä puhut link qualitystä quantityn sijaan? Nuohan on kaksi täysin eri asiaa. "Link stickyness" on ihan oma taiteenlajinsa ja auktoriteettilinkki on ns. überlinkki esim. Applen sivuilla eikä iällä ole mitään merkitystä. Auktoriteettilinkiksi lasketaan manuaalireviewen läpikäyneet sivut joissa on esim. ammattimainen editorstaff joiden tekstiin luotetaan. Tai näin ainakin minun järkeilyni mukaan eikä Googlen ratkaisu nyt tuota yksinkertaisempi voi olla. Tuo jo yksistään kumoaa kaikki profiili, foorumi, blogi kommentti tms. linkit auktoriteettilinkkeinä vaikka sivuston etusivu selvästi on auktoriteettisivu Googlen silmissä.
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja lihavahko » Su Touko 24, 2009 17:12

JuhaS14 kirjoitti:Onko kyseisillä termeillä sitten kilpailua? =) Kuten sanoin se linkkien määrä ei merkitse, vaan linkkilähteiden relevanttius.


Kun äsken nopeesti katsoin niin useimmilla termeillä löytyy 1-27 miljoonaa sivua ja yleensä termit on esim. titlessä 1-10 tuhannella sivulla. Joten kyllä siinä nyt jonkinlaista kilpailua on... yleensä noilla vähänkään suositummilla englanninkielisillä termeillä on aika kova kilpailu.

No eihän se linkkien määrä tietenkään merkitse.. sitä voi helposti hankkia vaikka 1000 linkkiä jostain paskahakemistoista eikä ne auta yhtään. Yleensä hyvä linkitys on sellainen, jossa linkit tulee sieltä täältä pitkällä aikavälillä ja myös pitkälti myös muillekin sivuille kuin etusivulle. Ja kyllähän se auttaa aika paljon, jos saa linkkejä vaikka MTV3:n toimituksen tuottamalta saman aihepiirin sivulta saman aihepiirin suomenkieliselle sivustolleen.
lihavahko
 
Viestit: 126
Liittynyt: Pe Joulu 22, 2006 15:15

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja JuhaS14 » Su Touko 24, 2009 17:26

lihavahko kirjoitti:
JuhaS14 kirjoitti:No eihän se linkkien määrä tietenkään merkitse.. sitä voi helposti hankkia vaikka 1000 linkkiä jostain paskahakemistoista eikä ne auta yhtään. Yleensä hyvä linkitys on sellainen, jossa linkit tulee sieltä täältä pitkällä aikavälillä ja myös pitkälti myös muillekin sivuille kuin etusivulle. Ja kyllähän se auttaa aika paljon, jos saa linkkejä vaikka MTV3:n toimituksen tuottamalta saman aihepiirin sivulta saman aihepiirin suomenkieliselle sivustolleen.


Ei välttämättä. Riippuu siitä onko siitä aihepiirin sivustolta trustia. Pelkät sisäiset linkit eivät sitä trustia välttämättä luo vaikka domain olisikin trust-domain, tästä syystä niitä trust-lähteitäänkin pitäisi linkittää, jotta niiden trustista olisi jotain hyötyä.
JuhaS14
 
Viestit: 1694
Liittynyt: Pe Syys 01, 2006 8:52
Paikkakunta: Stadi

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 17:54

lihavahko kirjoitti:No eihän se linkkien määrä tietenkään merkitse.. sitä voi helposti hankkia vaikka 1000 linkkiä jostain paskahakemistoista eikä ne auta yhtään. Yleensä hyvä linkitys on sellainen, jossa linkit tulee sieltä täältä pitkällä aikavälillä ja myös pitkälti myös muillekin sivuille kuin etusivulle. Ja kyllähän se auttaa aika paljon, jos saa linkkejä vaikka MTV3:n toimituksen tuottamalta saman aihepiirin sivulta saman aihepiirin suomenkieliselle sivustolleen.

Mihinkä tämä väittämä perustuu etteikö "paskahakemistoista" hankitut linkit merkitsisi? Jos haluat saada Googlesta liikennettä, sulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko yrität viraalilinkbaittia tai sitten itse hankit linkkejä tuhottomasti. Voin nyt ihan suoraan kumota kaikki nämä jutut parin auktoriteettilinkin paremmuudesta tuhansia heikompia linkkejä vastaan. Koko auktoriteettilinkkihype perustuu siihen että ei oteta huomioon sitä miten Google ei yksinkertaisesti pysty päivittämään kaikkia niitä tuhansia sivuja yhtenä päivänä ja huomaamaan linkkiäsi joten ranking parannus tulee pikkuhiljaa. Kun taas auktoriteettilinkki vaikka MTV3:lta indeksoidaan välittömästi ja vaikutus näkyy heti. Mutta jos minulta kysytään niin todelliset auktoriteettilinkit jollekkin peruspaskasivustolle on aivan täyttä ajanhukkaa koska jos ranking perustuu yhteen linkkiin, se myös lähtee yhtä nopeasti kuin tuli. Kun ranking perustuu 10000 linkkiin, siihen on jo pientä haastetta tunkea väliin.
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja JuhaS14 » Su Touko 24, 2009 18:21

. Voin nyt ihan suoraan kumota kaikki nämä jutut parin auktoriteettilinkin paremmuudesta tuhansia heikompia linkkejä vastaan.


Mä voin jopa todistaa sen sulle. :) Ongelma on siinä, että osa noista "paskalinkeistä" aiheuttaa enemmänkin negaa, eli tiputtaa sijoituksia ja nimenomaan kyse on hakemistoista. Mutta laajemmaltihan tässä on kyse linkkiprofiilin luonnollisuudesta ja auktoriteetista. Semmoinen domain jollain on pelkkiä auktoriteettilinkkejä ei myöskään ole kovin uskottava...
JuhaS14
 
Viestit: 1694
Liittynyt: Pe Syys 01, 2006 8:52
Paikkakunta: Stadi

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja lihavahko » Su Touko 24, 2009 19:13

"Mihinkä tämä väittämä perustuu etteikö "paskahakemistoista" hankitut linkit merkitsisi?"

Se perustuu ihan yleiseen tietoon ja omakohtaiseen kokemukseen. Siis nyt tarkoitan lähinnä englanninkielisiä ilmaisia linkkihakemistoja. Tai sanotaan nyt niin, että noista sadoista linkeistä noissa linkkihakemistoissa voi olla jotain hyötyä, mutta tämä hyöty on todella vähäinen. Siis toki on olemassa arvotetumpia hakemistoja, joista linkki voi auttaakin asioita, mutta nämä hakemistot ovat yleensä maksullisia.
lihavahko
 
Viestit: 126
Liittynyt: Pe Joulu 22, 2006 15:15

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 20:22

lihavahko kirjoitti:"Mihinkä tämä väittämä perustuu etteikö "paskahakemistoista" hankitut linkit merkitsisi?"

Se perustuu ihan yleiseen tietoon ja omakohtaiseen kokemukseen. Siis nyt tarkoitan lähinnä englanninkielisiä ilmaisia linkkihakemistoja. Tai sanotaan nyt niin, että noista sadoista linkeistä noissa linkkihakemistoissa voi olla jotain hyötyä, mutta tämä hyöty on todella vähäinen. Siis toki on olemassa arvotetumpia hakemistoja, joista linkki voi auttaakin asioita, mutta nämä hakemistot ovat yleensä maksullisia.

Onko tämä yleinen tieto sitä samaa joka sanoo, että guestbook linkit on kuollu ja että on olemassa duplicate content penalty? :D

En nyt oikeasti jaksa tästä vääntää enää kun ei huvita nyt lahjoittaa tänne pitkiä postauksia kun samat voi julkaista omassa blogissakin. Lopetan nyt keskustelun omalta osaltani siihen, että sovitaan teidän olevan oikeassa 8)
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 20:23

JuhaS14 kirjoitti:Mä voin jopa todistaa sen sulle. :) Ongelma on siinä, että osa noista "paskalinkeistä" aiheuttaa enemmänkin negaa, eli tiputtaa sijoituksia ja nimenomaan kyse on hakemistoista. Mutta laajemmaltihan tässä on kyse linkkiprofiilin luonnollisuudesta ja auktoriteetista. Semmoinen domain jollain on pelkkiä auktoriteettilinkkejä ei myöskään ole kovin uskottava...

Eli jos mä postaan sun linkin 100000 paskadirectoryyn niin voin tiputtaa sun rankingeja?
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja JuhaS14 » Su Touko 24, 2009 20:27

micfire kirjoitti:
JuhaS14 kirjoitti:Mä voin jopa todistaa sen sulle. :) Ongelma on siinä, että osa noista "paskalinkeistä" aiheuttaa enemmänkin negaa, eli tiputtaa sijoituksia ja nimenomaan kyse on hakemistoista. Mutta laajemmaltihan tässä on kyse linkkiprofiilin luonnollisuudesta ja auktoriteetista. Semmoinen domain jollain on pelkkiä auktoriteettilinkkejä ei myöskään ole kovin uskottava...

Eli jos mä postaan sun linkin 100000 paskadirectoryyn niin voin tiputtaa sun rankingeja?


Jep. Testattu juttu. Monet domainit on "paskalistalla" , tämmöisestä domainista tuleva linkki huonontaa sivuston sijoituksia. Varsinkin uudehkojen domainien kohdalla saattaa vetää +30/+50 penaltyt etc päälle hyvin helposti.

Hyviä esimerkkejä käytännössä löytyy esimerkiksi Pikavippi & Pokeri, jne "kilpailluilla" sanoilla.

Mietipä itsekin: Jos kaikki linkki tuottaisivat vain ja ainoastaan hyvää, niin eikö silloin olisi järkevintä koneellisesti spämmäillä ympäriinsä tai linkkifarmailla?
JuhaS14
 
Viestit: 1694
Liittynyt: Pe Syys 01, 2006 8:52
Paikkakunta: Stadi

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 21:24

JuhaS14 kirjoitti:Jep. Testattu juttu. Monet domainit on "paskalistalla" , tämmöisestä domainista tuleva linkki huonontaa sivuston sijoituksia. Varsinkin uudehkojen domainien kohdalla saattaa vetää +30/+50 penaltyt etc päälle hyvin helposti.

Hyviä esimerkkejä käytännössä löytyy esimerkiksi Pikavippi & Pokeri, jne "kilpailluilla" sanoilla.

Mietipä itsekin: Jos kaikki linkki tuottaisivat vain ja ainoastaan hyvää, niin eikö silloin olisi järkevintä koneellisesti spämmäillä ympäriinsä tai linkkifarmailla?

Eli toisin sanoen väität nyt Googlen puhuvan paskaa kun he vannovat ettei sun rankingeihin voi vaikuttaa ulkopuoliset? Jos oikeasti olisi niin, että linkeillä voisi horjuttaa olemassa olevia sivuja niin mulla olisi todella makea elämä. Meinaa multa lähtisi heti pieni putsaus operaatio kaikkiin rahakkaisiin sanoihin. Kun sä mietit oikeasti mitä tapahtuisi jos tuollaiset "penaltyt" napsahtaisi päälle aina kun tulee paskalinkkejä niin Googlen tulokset olisi aika helposti muotoiltavissa juuri sellaiseksi kuin ne sulle sopii.

Ei kyllä mä nyt valitettavasti joudun sanomaan ettei tuossa sun väittämässä ole mitään järkeä. Se, että linkkejä ei lasketa ja webmasteri on täysi urpo linkityksensä suhteen ei tarkoita samaa kuin "paskalinkeistä" saisi penaltyä.

Musta alkaa tuntua nyt ihan oikeasti ettette te ymmärrä miten blackhatin puolella tehdään ylipäätänsä linkitystä ja linkkien hakua. Se, että sä haet jonkun guestbook spämmerin ja vedät 1000 linkkiä sillä sun pääsivulle on näiden kuuluisien script kiddien touhua ja ne ansaitseekin saada banaania ja penaltyä. Mä voin sulle Juha kertoa jossain vaiheessa miten se oikeasti toimii, mutta en mä sitä täällä julkisesti ala ruotimaan. Kiinnostuneet kyllä löytävät netistä lisää juttua jos vaan haluavat, mutta turha odottaa että kukaan oikeasti BH:lla tienaava noista julkisesti puhuisi ja kertoisi mitä kaikkea siihen kuuluu. Se nyt vaan on paskaa bisnestä ja harvemmin tätä kukaan ihan vaan huvikseen tekee.
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja JuhaS14 » Su Touko 24, 2009 22:26

Jep. Onhan tuosta käytännön esimerkkejä kun isot / nopeasti nousevat saitit on joutuneet Googlen hampaisiin. Osaltaan syynä on "ylioptimointi", eli liian nopeasti kasvava linkkimäärä ja osaltaan paskalinkit.

Google puhunee tuossa kohtaa paskaa, jos ovat tuollaista jossain väittäneet - mulle myönnettiin Googlen toimesta (Anu) Webmasters groupissa, että niillä on varatoimia ja ovat tietoisia että näitä voi käyttää myös väärin, mutta ovat yrittäneet rakentaa järjestelmän sellaiseksi, ettei kauhean helposti. Löytynee edelleen sieltä. Tämä oli siis vastaus kysymykseeni siitä, että voiko linkkispämmäämällä horjuttaa toista sivua - kyllä voi.

Kyllä BH:lla saa lyhytaikaista hyötyä ja loistava tapa esim. kamppissaittien nostamiseen, olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kovin pitkäkestoista se hyöty ei ole. Vai tiedätkö yhtään SERPeissä pysyvää sivua jonka BH-optimointi olisi tapahtunut esimerkiksi 5 vuotta sitten?
JuhaS14
 
Viestit: 1694
Liittynyt: Pe Syys 01, 2006 8:52
Paikkakunta: Stadi

Re: Google päivitykistä; PageRank, backlink jne.

ViestiKirjoittaja micfire » Su Touko 24, 2009 22:51

JuhaS14 kirjoitti:Kyllä BH:lla saa lyhytaikaista hyötyä ja loistava tapa esim. kamppissaittien nostamiseen, olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kovin pitkäkestoista se hyöty ei ole. Vai tiedätkö yhtään SERPeissä pysyvää sivua jonka BH-optimointi olisi tapahtunut esimerkiksi 5 vuotta sitten?

Jeps eli olin oikeassa siinä, että ainakaan sinulla Juha ei ole haisua miten homma toimii oikeasti BH:n puolella :) Kerron sitten tiistaina lisää jos haluat tietää :)
Käyttäjän avatar
micfire
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2007 19:44

Edellinen

Paluu Googlen päivitykset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron